FIN 🇫🇮 Pottumaitotraumoja lapsuudesta

Isämme ei ole mikään gourmet-kokki ja minä olin lapsena ruuan suhteen järkyttävän kranttu.

Meillä sitten syötiin lapsena pottumaitoa ja reikäleipää harva se päivä, siis silloin kun äiti oli töissä ruuanlaittoaikaan ja isä vastuussa ruuanlaitosta. Isä oli myös pihi kuin mikä ja osti aina orsileipiä, siis niitä, joissa on reikä keskellä, kun niitä sai 3 kappaletta 10 mummonmarkalla. Se leipä oli aina helvetin kuivaa ja kovaa, ja jos sen oli jättänyt seuraavaan päivään, sitä ei meinannut saada nieltyä edes. Lienee sanomattakin selvää, että en juurikaan pitänyt sen syömisestä.

Pottumaito on siis perunoita ja maitoa, keitettynä yhdessä, keitoksi. Olen muistaakseni syönyt tätä viimeksi noin 14-vuotiaana.

Nyt aikuisiällä olen lähes kaikkiruokainen (olen kasvissyöjä), mutta jostain syystä perunat ei oikein ole lempiruoka -listallani. Jos voin valita riisiä perunoiden sijaan, niin teen kyllä sen mieluummin.

Ruisleipää syön pelkästään lämpimänä, Suomessa asuessani minulla oli aina sitä kotona pakastimessa. Tapanani oli ottaa esille vain se määrän, minkä aioin syödä ja paahdoin palat sitten leivänpaahtimessa. Siis puhun paloista, sillä en juurikaan syö mitään muuta enää kuin Vaasan Ruispaloja ja Fazerin Puikuloita. Näin säilytettynä nämä ovat lempileipiäni. Jos leipä on seissyt ostamisen jälkeen huoneenlämmössä päivänkään verran, ne eivät enää oikein maistu.

Tiedostan kyllä, että tämä kuulostaa aika ruokavammaiselta touhulta. Hah! Selvästikin minut on traumatisoitu lapsena pottumaidolla ja reikäleivällä.

Tätä pottumaitoa on muuten aina pitänyt kuvailla eteläsuomalaisille kavereilleni, kun he eivät ole moisesta sopasta koskaan kuulleetkaan. Onkohan se siis vaan joku kainuulainen juttu, en ole sitä kuullut muualla syötävän? Tai olikohan se vain isän keksintö, kalakeittoa ilman kaloja?

This post has already been read 6958 times!