Ei oo hiihtäminen mun juttu, ei ainakaan täysissä toppavarusteissa. Alas tulin niin että takapuolen kaulus pöksyistä kauhaisi lunta mukaansa, kun kaaduin. Tietenkin. Kyllä se laskettelu on mun juttu. Myydään hyvät vanhat sukset. Pituus 180 cm ja ikä n. 25 vuotta.
Suomeksi
Kouluvuoren huipulle – Kalkujoenlammelle
Kävin ensimmäisenä viikonloppunani Utsjoella kipuamassa Kouluvuorelle. Siinä otetaan luulot pois heti alkuun. Nousu on varsin jyrkkä ja raskas, ainakin näin ensikertalaiselle.
Juhannuskokko marraskuussa
Ravintola suljettiin klo 22 ja sen jälkeen kokoonnuimme työkaverin luokse. Siinä me sitten seisoskeltiin pari tuntia, juotiin muutama olut ja paistettiin makkaraa. Sain muutaman kuvankin.
Ensimmäistä kertaa Ailikkaalla
Ostin tietenkin ennen Kajaanista lähtöäni ehkä huonoimman mahdollisen otsalampun, niin että sen valossa ei paljoa juhlittu. Kuuden jälkeen luovutin ja lähdin pois. Mutta fiilistelin ensimmäistä tunturiani kyllä ihan senkin edestä.
Tenojoen Moira
Tänään töiden jälkeen kävin ruokakaupassa Nuorgamissa. (aivot vinksahtaa tätä ajatellessa…)
Ravintola Seiska, Valtimo
Minulle suositeltiin taannoin visiittiä tähän ravintolaan, kun jouduin kuluttamaan aikaa Pohjois-Karjalan pohjoispuolella, eikä minulla ollut oikein suunnitelmaa, että mitä tekisin.
Dearvva Ohcejohka!
Ajelin tänne Utsjoelle tänään, lähdin aamulla klo 8:30 aikaan Kajaanista. Minulla on huomenna työhaastattelu. Huhu kokemuksestani Kakslauttasella oli kiirinyt ja täällä oli tuumattu että tyypin täytyy olla melko hyvä jos on saanut potkut sieltä.
Räkäpään pohdintoja
Mietin että onko minusta tähän? Siis siihen mitä olen nyt suunnitellut. Ajattelin ruveta bloggaamaan/tuottamaan sisältöä tosissani. Rekrytointikoulutuksen haastattelussa minulle sanottiin (jälleen kerran) että miksi en alkaisi yrittäjäksi?
Työtön, työtön, työtön
Mitäs nyt sitten, kysyy äiti.
Niin, mitäs sitten?
Kuva: Mä en osaa tehdä edes perunalastuja uunissa tällä hetkellä.







