Tässä se mun unelmatyöni nyt sitten on. Puolangalla. Hae nyt edes sinä. Etsimme kunnan matkailutoimialalle toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen määrätietoista tekijää, joka vastaa kunnan matkailumarkkinoinnista ja rakentaa yhdessä yrittäjien kanssa paikallisia matkailutuotteita ja -tuotekokonaisuuksia. Matkailu- ja viestintäasiantuntijan tehtävänä on Puolangan …
Puolanka
FIN 🇫🇮 Pakkoko sinne Puolangalle olisi päästä?
No melkein pakko. Siellä se nyt saatana on ilmoilla, nimittäin unelmatyöni Puolalangalla. Naura sinä siellä vaan, mutta Puolangalla, Kainuussa voi ihmisetkin elää. Olen jo jonkin aikaa katsellut kaikenlaisia viestinnän ja markkinoinnin tehtäviä ympäri ämpäri Suomen maata. Tai sillä tavalla kuitenkin …
Kuvakooste: Lankafest jytisi Puolangalla
Lankafest jytisi Puolangan keskustassa 10. – 11.7.2015. Vuonna 2010 ensimmäisen kerran pidetty raskaamman musiikin festivaali keräsi tänä vuonna lähemmäs 800 kävijää. Tapahtuma on kasvanut vuosien varrella ja nyt musiikista pääsi nauttimaan toista vuotta peräkkäin kahden päivän ajan. Perjantain ja lauantain …
Kainuun kesäteatterit 2014
Kesällä nautitaan teatterista ulkoilmassa eri puolilla Kainuuta. Heinä- ja elokuun ajan ehtii vielä katsomaan esityksiä Kajaanissa, Kuhmossa, Paltamossa, Puolangalla, Sotkamossa ja Suomussalmella. KAJAANI Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi Kajaanin Harrastajateatteri Teppanakeskus, Ilmarintie 6, Kajaani Esitysajat: to 17.7. klo 18, la 19.7. klo …
Vain elämää
Markku Hyvösen musiikipitoinen näytelmä saa Askanmäen pihapiirin elämään tänä kesänä kesäteatterilaisten toimesta Puolangalla. Näytelmä kertoo komedian keinoin rakkaudesta, ahneudesta ja elämän yllättävistäkin käänteistä, joilta tuskin me kukaan voimme välttyä. Mukana ovat tutut konkarit aiemmiltakin kesiltä, sekä muutama uusi kasvo on …



